Kokoustiedote I
Kokoustiedote I

Kokoustiedote I

Hyvää tammikuun viimeistä päivää koko Popsin jäsenistölle!

Kokousteltiin tiistaina 21.1. jälleen Futuran 110 tilassa ja saatiin asioita taas hurjalla vauhtia eteenpäin. Perinteisen hallituksen lisäksi kokousta oli seuraamassa kaksi henkilöä, joista toinen oi meidän ISYY-kummimme Saara Tenhovuori. Sinullakin on mahdollista tulla katsomaan, millaisia meidän kokouksemme ovat, sillä kokoukset ovat avoimia kaikille ainejärjestön jäsenille ja pääset myös kuulemaan ajankohtaisimmat asiat ja tapahtumien suunnittelun kulun! 😊

Tälläkin kertaa kokouksessa riitti paljon asiaa ja kolmen tunnin tilavarausaika ei meinannut riittää (jouduimme jotkin asiat käymään pikapika vauhdilla, ettemme jääneet lukkojen taakse) Esityslistalla oli paljon asioita, joita meidän tuli käydä läpi, vaikka kokoustelemmekin kahden viikon välein samana viikonpäivänä samaan kellon aikaan poikkeuksia lukuun ottamatta.

Uudet haalarimerkit ovat tulossa! 🤩 Pidimme aiemmin syksyllä jäsenistölle haalarimerkkisuunnittelukilpailun, josta hallitus äänesti 3 parasta uusiksi merkeiksi! Uusien merkkien pitäisi tulla 12.2 järjestettävään päivystykseen (ellei ongelmia tule) mutta ainakin 20.2 TP-hype tapahtumassa Carelialla klo 10-14 kaikki merkit ovat myynnissä! Pistä päivämäärä siis ylös ja tule tekemään viime hetken ostokset ennen Talvipäiviä. Myös ”Oispa Talvipäivät” – merkkejä on tulossa lisää, niiden perään on kyselty. Ilmoitamme heti, kun merkit ovat saapuneet, joten pistä meidän somet seurantaan 😉.

Rokki-sitsien järjestelyt olivat hyvässä vauhdissa. Koko hallitus kuuluu automaattisesti tapahtumatiimiin ja kävimmekin läpi ajankohtaiset kuulumiset järjestelyistä. Olemme myös laittaneet pystyyn tapahtumatiimin, johon juuri SINÄ voit liittyä mukaan. Tule tekemään yksi, kolme tai vaikka kaikki lukuvuoden tapahtumat niin pääset suunnittelemaan, millaisia tapahtumia järjestetään! Laita meille viestiä sähköpostiin, facebookin messengeriin tai instagramin directiin jos yhtään kiinnostaa!

Koska tammikuu vaihtuu helmikuuksi, sehän tarkoittaa, että Talvipäivät Jyväskylässä lähestyvät! Olemme suunnitelleet TP-viikolle joka päivälle jotakin: maanantaina perinteinen TP-bingo Jet Setissä, tiistaina TP-olympialaiset, keskiviikkona TP-sitsit Retro-teemalla ja torstaina TP-ständi Carelian aulassa 🤩. Tapahtumat löydät meidän Facebookista. Olethan muistanut ilmoittautua TP-busseihin ja majoitukseen (vaikka kulkisit ominesi tai nukkuisit hotellilla)? Linkki on avoinna vielä muutaman päivän ja sen jälkeen ei ilmoittautumisia enää oteta vastaan: eli jos olet lähdössä Talvipäiville, muista tehdä ilmoittautuminen, koska muuten jäät ilman kyytiä!

Yhtenä suurimpana kokouksen aiheena oli Kopo. Meidän mahtava Kopo-tiimi on tässä tammikuussa vieraillut monessa kokouksessa ja ollut kertomassa meidän kuulumisia. Vaikka kokouksessa tähän aihealueeseen paneuduimme ainakin 40 minuuttia, oli se sen arvoista! Myös tuutori- ja fuksivastaavamme ovat suunnitelleet tulevalle kaudelle kaikkea mahdollista! He kertoivat kuulumiset ja miten haluavat kehittää tuutorihaku prosessia. Myöskin tuutorihaku on tällä hetkellä käynnissä ja se päättyy 9.2! Eli jos sinua kiinnostaa toimia esim.  kv-, seniori-, tai vertaistuutorina, lue lisää Kamusta ja hae mukaan! 😊

Meillä on tulossa ylimääräinen yhdistyksen kokous, joka on keskiviikkona 12.2 klo 18. Siellä käsitellään uudet sääntömuutokset ja halukkailla on mahdollista hakea hallituksen jäseneksi! Meillä on paikkoja auki. Eli jos syksyllä meni syyskokous ohi, on sinulla tuolloin uusi mahdollisuus hakea mukaan vaikuttamaan asioihin.

Kokouksessa tuli käsiteltyä paljon asioita, mutta onneksi eväät olivat maukkaita ja kaikki jaksoivat kuunnella ja keskustella loppuun asti. Seuraavan kerran kokoustellaan taas 4.2 klo 18 tilassa F110 ja kaikki jäsenet ovat tervetulleita katsomaan, miten kokous etenee!

Ihanaa alkutalven jatkoa ja nähdään tapahtumissa, päivystyksissä ja kokouksissa! 😊
– Julia, varapuheenjohtaja ja jäsenrekisterivastaava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *