Kokoustiedote 24.11.

Heippa popsilaiset! 

Hallitus kokousti 24.11. kiihtyneestä koronatilanteesta johtuen etäyhteyksiä käyttäen.

Ensimmäisenä suurena puheenaiheena oli syyskokouksessa 4.11. valittu Popsin uusi hallitus vuodelle 2021! Uudet hallituslaiset ovat: Julia Lautala (pj), Aappo Kiri (vpj), Iida Auno, Simo Koljonen, Tuomas Karikorpi, Ella Vauhkonen, Minttu Viljaharju, Iida Tuominen, Lauri Helin, Nelli Silvonen, Jessina Salmi sekä Ira Koivusalo. Onnea vielä kerran uudelle, upealle hallitukselle! 🙂

Käsittelimme kokouksessa menneitä, meneillä olevia sekä tuleviaa tapahtumia. 11.11. vietetty Aj -paitapäivä todettiin mukavaksi matalan kynnyksen tempaukseksi, jota on hauska jatkaa perinteenä myös jatkossa. Popsin paitoja oli näkynyt liikenteessä tavallistakin enemmän – kiitos siitä kaikille tempaukseen osallistuneille!

Tällä hetkellä meneillään oleva kilometrihaaste on ottanut loistavasti tuulta alleen ja mukaan olemme saaneet runsaan osallistujamäärän lisäksi myös hienoja yhteiskumppaneita! Vielä loppukiri ja pian pääsemme lahjoittamaan upean potin kerättyjä varoja Pelastakaa Lapset ry:lle.

Tulevista tapahtumista uskallan paljastaa sen verran, että olemme valmistelleet Popsin joulukalenteria, joka pärähtää käyntiin tiistaina 1.12.! Kannattaa siis seurailla entistäkin tiiviimmin Popsin Instagramia, sillä luvassa on mielettömästi kivoja juttuja joulun odotukseen! Joulumieltä pääsee nostattamaan myös fuksien järjestämissä pikkujouluissa 2.12. Tapahtuma löytyy Facebookista nimellä “Popsin Etäpikkujoulut”.

Tapahtuma -keskustelun jälkeen pääsimme kokous -asioiden pariin. Edunvalvojat Anni ja Juuli osallistuivat Kouken kokoukseen 5.11. Kokouksessa käsiteltiin mm. sivuainevalintaperusteiden muutoksia, kevään opetusjärjestelyjä sekä harjoittelukoulujen kuulumisia. Opetusharjoittelut pyritään järjestämään normaaliin tapaan, mutta harjoitteluiden koronaohjeistuksia on tiukennettu. Kevään harjoittelut kuitenkin pyritään järjestämään lähiopetuksena mikäli tilanne vain sen sallii.

H2 -palautetta kerätään jälleen opiskelijoilta. Tällä kertaa palautteen antaminen on entistäkin tärkeämpää, sillä hallitus aikoo toteuttaa kannanoton H2 -harjoittelusta vastaaville tahoille. Hyvä tilaisuus palautteen antamiseen on esimerkiksi maanantaina 30.11. järjestettävässä Google Meet -tapaamisessa.

Ev- jaoston kokous pidettiin 9.11. Kokouksessa esiin tulleita asioita olivat mm. koronan vaikutukset opiskelijaruokailuun, hymy- ja valitusviikon palautteet ja Ylioppilaskunnan hallitushaku.

Lisäksi keskustelimme YTHS -muutoksista. Tärkeimpänä mainittakoon, että jatkossa on muistettava itse maksaa opiskelijaterveydenhuollon maksu Kelalle kahdesti vuodessa, jotta voi vastaanottaa YTHS:n palveluja.

SOOL -kuulumisina keskustelimme tulevasta. Etä -järjestökokouksesta. SOOL:illa on yksi paikka vapaana Joensuun aluetoimijaksi. Myös Talvipäivätiimin haku on parhaillaan käynnissä, joten ei muuta kuin hakemaan mikäli Talvipäivien järjestäminen Joensuussa on lähellä sydäntä! Myös SOOL kerää opetusharjoitteluista palautetta 13.12. saakka. Lisäksi SOOL:in aluetoimijat järjestävät oman joulukalenterinsa ja heillä on luvassa myös Jouluglögit etänä -tapahtuma 10.12. klo 15.

KV -asioiden osalta keskustelimme kevään vaihto-opiskelijatilanteesta sekä ESN:n toiminnan mainostuksen tärkeydestä vaihtareiden lisäksi myös suomalaisille opiskelijoille.

Lopuksi kävimme läpi vuoden 2020 kirjanpitoa. Totesimme, että kirjanpito täsmäsi ja raha-asiat ovat ok.

Uusi hallitus perehdytetään lähiaikoina ja seuraava kokous onkin sitten nykyisen hallituksen osalta viimeinen!

Mukavaa pian alkavaa joulukuuta kaikille!

-Emmi Rasa 

Leave Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *