Puheenvuoro opiskelijalta

Opekin on ihminen! Väistämättömiin muuttuviin tilanteisiin sopeutuminen nykypäivän kouluyhteiskunnassa turvattava moniammatillisen yhteistyön ja robotiikan avulla.

Yhteiskuntamme toiminnan peruspilareita järsivän globaalin erikoistilanteen aikana on syytä keskittyä ja pysähtyä pohtimaan sitä, miten vastuu toiminnasta jakautuu tasaisesti, miten kokonaisvaltainen koulutuksellinen tasa- arvo pystytään toteuttamaan ja sitä, miten tunnistamme oman rajallisuutemme. Tässä kirjoituksessa pohdin yhteiskunnallisesti vaikuttavaa koronaviruspandemiaa ja sen aiheuttanutta äkillistä poikkeustilaa kasvatuksen kentällä suurena mahdollisuutena kehittää moniammatillista ja kokonaisvaltaista jaettua kasvatuskumppanuutta. 

Kokonaisvaltaisesti jokaisen ihmisen toimintaan vaikuttanut koronaviruspandemia ei ole menneenä keväänä säästänyt kasvatuksellisia yhteiskuntamme instituutioitakaan. Suomen valtioneuvosto on ohjeistuksillaan määrittänyt sekä peruskoulut että muut opinahjot tiettyjä reunaehtoja noudattaen etäopetukseen ja etätyöhön. Voimakas ja äkillinen toimintatapojen muutos voi aiheuttaa todennäköisesti vastarintaa ja epätietoisuus tulevasta taas ahdistusta ja uupumusta.

Yhteiskunnallisen kriisin jälkeen ainoa perintö ei kuitenkaan tarvitse olla opetushenkilöstön henkisen työkunnon rappeutuminen ja oppilaiden opinnoissa jälkeen jääminen. On tärkeää, että keskitymme myös siihen mahdollisuuteen kehittää opetustamme ja kasvatustamme kokonaisuutena tämän poikkeustilan aikana ja ennen kaikkea sen jälkeen.

Ajatukseni kirjoitukseen lähtee liikkeelle hyvin pitkälti omista mielenkiinnon kohteista. Toimin itse koulunkäyntiavustajana ja olen tällä hetkellä opintovapaalla luokanopettajaopintojen vuoksi. Opintovapaan lomassa olen aktiivisesti seurannut sitä mediakeskustelua, joka liittyy koulujärjestelmän poikkeustoimiin ja päässyt aitiopaikalta seuraamaan etäopetukseen siirtymistä Itä- Suomen yliopistossa.

Huolestuttavan paljon opettajien suosimissa sosiaalisen median kanavissa nostetaan esille jaksamisen sietokykyä, saavutettavuuden määritelmää ja oman aikataulutuksen haasteita yhteydenottojen, Wilma-viestien sekä opetuksen suunnittelun suhteen. On todennäköistä, että äkillisen toimintakulttuurin muutoksen myötä ylityötä on aiheutunut, mutta jatkuva työpaine saattaa heikentää loppujen lopuksi työn tehoa, sen mielekkyyden tunnetta ja voi ajaa myös henkisen sekä fyysisen työkunnon rappeutumiseen. Nämä opettajien arkea koskevat aikapaineita heijastelevat koetinkivet ovat myös monen meidän opettajaopiskelijoiden tulevaisuutta, varsinkin jos muutosta ja kehitystä ei tapahdu.

Jotta toimintaa voitaisiin räätälöidä jokaisen perheen ja oppivelvollisuuttaan suorittavan, sekä jatko- opinnoissaan ahertavien mukaiseksi, on pidettävä mielessä uuden ajan käsitykset laaja-alaisesta oppimisesta, oppimisen monikanavaisuudesta sekä moniammatillisesta yhteistyöstä ja tulevaisuuteen katsomisesta.

Kehittyäksemme ja päästäksemme muuntautumaan sopivaan muotoon koulun arkisia asioita hoitaessa on pohdittava koulua mahdollisimman saavutettavana järjestelmänä niin vanhemmille, oppilaille ja muille yhteistyötahoille muutoin kuin ylikuormittamalla opetushenkilöstöä. On pidettävä myös mielessä se tulevaisuuden mielikuva, jossa jokaista työssäkäyvää tarvitaan voittamaan yhteiskunnallisesti tukala taloustilanne.

Äärimmäisen tärkeää on tunnistaa eri ammattialojen yhteisiä tavoitteita. Konkreettisena esimerkkinä voidaan tunnistaa yhtäläisyyksiä opettajien sekä nuoriso-ohjaajien perustyössä. Molempien tehtävä on kasvattaa, opettaa ja opastaa elämänpolulla ja luoda sellaista pohjaa, että elämän kivikoista olisi mutkattomampaa selvitä.

Seuraavassa esittelen kolmiportaisen mallin, joka tukeutuu vahvasti sekä kuntien koulujen sekä nuorisotoimen tiiviimpään yhteistyöhön sekä robotiikkaan. Robotiikkaan suhtautuminen on yleisesti yhteiskunnassa vielä huteralla pohjalla. Osittain tämä huteruus kumpuaa ihmisten ennakkokäsityksistä, robotiikan hyödyntämisestä pääosin teollisuudessa sekä lisääntyvän tekoälyn hyötykäyttämiseen liittyvistä uhkakuvista. (Hänninen, 2020)

Voimakkaasti kärjistettynä voitaisiin puhua kolmivuorotyöhön perustuvasta kasvatuskumppanuudesta opetushenkilöstön, nuorisotoimen ja robotiikan välillä. Toivon, että jokainen lukija jatkaisi tästäkin eteenpäin, vaikka edellinen lause saattaakin läikyttää kahvit rinnuksille.

Sekä opetus- että nuorisoalan ammattilaisten työaika on usein määritelty jollain perustein työsopimuksiin. Näin on ollut tavan toimia yleisesti ottaen kaikissa työpaikoissa. On kuitenkin poikkeuksellisen tilanteen vuoksi ollut pakko joustaa. Nyt on kuitenkin toivuttu jo alkupaniikista ja on aika pohtia, mitä erilaisia vaihtoehtoja meillä on ratkaisujen tekemiseksi mahdollisimman edulliseksi kaikkien kannalta.

Opetuksen kolmivuoroon perustuva kasvatuskumppanuus pohjautuu sekä opetuksen alan ammattilaisten antavaan laadukkaaseen opetukseen, koulunuorisotyön kautta annettavaan tukeen sekä robotiikan avulla hyödynnettyyn neuvontaan niinä aikoina, kun kukaan muu ei kuule. Tiivistetysti konkreettisen ajatuksenjuoksun selkiyttämiseksi ohessa esimerkein varustettu taulukko.

Toimintamallin läpileikkaava ajatus on se, että sekä oppilaiden että heidän tukiverkkonsa saatavilla on tukea vuorokauden ajasta riippumatta niin, että työhyvinvointimme tai oman jaksamisemme rajat rikkoutuvat vaarallisin seurauksin. Taulukossa esimerkin vuoksi esitetyt aikataulut ei ole tarkoitettu orjallisesti luettavaksi pakolliseksi jaoksi, vaan suunnittelun tueksi. Lisäksi esimerkki perustuu pitkälti lähtökohtaan, jossa koulun arki painottuu pääasiallisesti päiväsaikaan ja nuorisotyön painotus voimistuu iltapäivisin ja iltasella. Nuorisotyön näkökulmasta katsottuna ei kuitenkaan sovi myös unohtaa myös muita työmuotoja, joiden vaaliminen on myös erityisen tärkeää lasten ja nuorten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta.

Tämän kolmijaon lisäksi on tunnistettava myös lisäksi ne runsaat muut tukea tarjoavat yhdistykset sekä peräänkuulutettava myös kasvatuskumppanuussidoksen syntymistä huoltajien ja tai muun tukiverkon kanssa. Onnistuneen kasvatuksen ja opetuksen perusrakenteiden luominen ei ole vain koulun, nuorisotoimen tai kodin tehtävä. Prosessin on tarkoitus olla yhteistyön ja keskustelun pohjalle rakentuva kokonaisuus, jossa otetaan huomioon oppilaan omat vahvuudet.

Varsinainen näkemykseni kolmivuoroisesta kasvatuskumppanuudesta nojautuu pitkälti ajatukseen siitä, että opettajien ei tarvitse toimia päivystävänä opetuksen ohjaajana ympäri vuorokauden. Koulun toiminta- ajan ulkopuolella iltaisin päivystystä kouluasioihin liittyen antaisi kunnan nuorisotoimi tai muu sitä toteuttava yhdistys. Tällöin kasvatuskumppanuuden ytimessä ovat läksyihin, kokeisiin tai teknisiin ratkaisuihin liittyvät ongelmatilanteet, mahdollisesti myös vapaammat sosiaalisen vuorovaikutuksen tilanteet sekä mahdollinen tukiopetus.

Nykyisessä maailmantilassa myös vanhemmat ovat erittäin kovan paineen alla, jonka vuoksi opetukseen osallistuvien lapsien läsnäolo kotona voi venyttää vastuullisen perheellisen aktiivisuden ajan myös ulottumaan näiden esimerkissä annettujen koulun ja nuorisotoimen päivystysaikojen ulkopuolelle. Tämän vuoksi on tarjottava mahdollisuutta edistää samalla tulevaisuudessa yhteiskuntaa muokkaavaa robotiikkaa osaksi kasvatuksen ongelmakohtien ratkaisua.

Robotiikan ratkaisuna tässä yhteydessä ei kuitenkaan toimisi fyysinen näkyvissä olevissa robotiikka, vaan toimintaa toteutettaisiin sähköisellä alustalla chatbottia hyödyntämällä. Chatbot on koodattu automaattiseksi vastaajaksi, jolle on syötetty perustiedot asioista. Chatbot voisi toimia yöaikaan siis hätätilanteissa automaattisena läksyalueiden ilmoittajana, toimintaohjeistuksien ja annettujen aikataulujen hälyttäjänä sekä avoimena palautteen välittäjänä.

Tarkoituksena ei ole ehdottaa robotiikasta opetus- tai nuorisotoimen korvaajaa tai aiheuttaa robotiikkaa kohdistuvaa epäluuloa ja pelkoa. Päinvastoin on tarkoitus luoda robotiikasta ja sen vaihtoehtoisista ratkaisuista sellaisia mielikuvia, jotka pyrkisivät kehittämään positiivista näkökulmaa ja kokemuksia. Erityisen tärkeänä näen myös työllistävän vaikutuksen. Se että työllistämme tulevaisuudessa häämöttävän talouskriisin alkuportailla sekä opetus-, nuoriso-, ja robotiikka-alan osaajia tasapuolisesti voi osaltaan helpottaa ja tasoittaa tulevia karikoita.

Huomionarvoista on asettaa myös samassa kontekstissa opettajankoulutus tarkastelun alle. Kuten tämänkeväinen äkillinen kriisi on osoittanut, tarvitsee tulevaisuuden opettajat enemmän systemaattista osaamista koskien etäopetusta, oppimisprosessin ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä poikkeusoloissa ja varmasti paljon sellaista, josta ei vielä edes tiedetä.

Loppuun tiivistyksenä vielä tahtotilan yhteisyys. Sen lisäksi, että kasvatuskumppanuus on kotona ja koulussa kasvattavien ammattilaisten välille muodostunut tiivis yhteisten tavoitteiden tahtotila, kuuluu myös nuorisotoimen, tulevaisuuden kestävien ja automatisoitujen ratkaisujen sekä muiden toimijoiden toimia näiden yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. On tärkeää, että pidämme oman työmme rajauksesta huolta ja sitä kautta itsestämme! Kuitenkin tulee meidän huolehtia yhteisestä vastuustamme koulujärjestelmän kehittämisen eteen. Tahtotilahan olisi, että se vastaisi mahdollisimman hyvin tulevaisuuden haasteisiin!

Keep it safe and update!


Tino Sarkamies-Uutela
Opintovapaalla oleva koulunkäyntiavustaja
Luokanopettajaopiskelija, Popsin jäsen
Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja

Viitteet: Hänninen, P. 2020 Johdatus robotiikkaan- opintojakso, Jyväskylän avoin yliopisto

Leave Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *